Jäsenhuone|Työhuone

Talkoovelvoitteet

Bh-kokeen henkilöryhmä 2010
Raunioradan kunnostusta
3K-kisojen järjestelyä Kellarpellossa 2011

Miksi talkoopisteet?

Yhdistys järjestää vuosittain monia erilaisia tapahtumia, kokeita ja talkoita, joilla kerätään varoja mm. uusiin kalusteisiin sekä jäsenien kouluttamiseen. Yhdistyksellä ei ole palkattuja työntekijöitä, vaan kaikki sen toiminta on riippuvaista jäsenten aktiivisuudesta. Toimintamme yhdistyksessä on taloudellista voittoa tavoittelematonta, joten talkootyöt kohdistuvat aina yhteisen hyvän puoleemme.

Yhdistyksen toiminta on laajentunut ja treeniolosuhteisiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Aika on rajallinen päivittäin hallin sekä kentän käyttöön, joten haluamme ”palkita” aktiivisia jäseniä mahdollistaen heille lämpimät treeniolosuhteet ja ohjatut harjoitukset myös paukkupakkasilla. Talkoopisteitä voit kerätä osallistumalla aktiivisesti yhdistyksen toimintaan.

Hallin vakioryhmiin edellytyksenä on 5 talkoopistettä vuoden aikana (1.10.2011- 31.7. 2012 pisteiden keruuaika). Ryhmiin ilmoittautumisten vastaanottajat tarkistavat ajantasaisen pistetilanteen yhdistyksen talkoovastaavalta elokuussa. Vakioryhmissä treenaavien koirakoiden ei tarvitse erikseen ilmoittautua vuosittain ryhmiin, vaan he ovat ns. toistaiseksi voimassa olevalla ryhmäpaikalla. Treenipaikka pysyy voimassa viidellä talkoopisteellä vuosittain.

Talkoopisteitä jäsenelle voi kerätä myös perheenjäsenet ja kaverit. Tuo kaverisi mukaan talkoisiin ja hanki tuplapisteet yhdellä iskulla!

 

Aktiivinen työ palkitsee tekijänsä!

Yhdistys palkitsee vuosittain eniten pisteitä keränneen työmyyrän sekä talkoopiste sijoitukset 2-4!

 

Uusi vakiohallivuorolainen?

Uudet jäsenet pääsevät heti mukaan toimintaan, myös harjoituksiin mikäli ryhmissä on treenipaikka vapaana. Uusilla jäsenillä on yksi vuosi aikaa kerätä 5 talkoopistettä alkaen jäseneksi liittymispäivästään. Tämän jälkeen he sulautuvat normaaliin pisteiden keräys ajanjaksoon.

 

Miten talkoopisteitä kerätään?

Osallistuminen kokeen/kilpailun/näyttelyn/match shown/yhdistyksen muihin talkoisiin 2-4h 1 piste, 4-6h 2 pistettä, 6-8h 3 pistettä jne..

Ennakkoilmoittautumisten vastaanotto 1 piste

Tuomari, vastaava toimitsija, ratamestari 5 pistettä

Kanttiinivalmistelut 1 piste

Vakituisille harjoitusten ohjaajille 5 pistettä (ohjaaja erikseen merkattu vuorolle ja hän on paikalla ryhmää varten suunnitellen treenit, ryhmä on avoin kaikille lajin harrastajille ryhmäkoon sen salliessa. Viiden pisteen saaminen edellyttää vähintään 5 ohjauskertaa.)

Arkitottisohjaajalle 5 pistettä (täysien pisteiden saaminen edellyttää viittä ohjauskertaa)

Hallituksen jäsenille, toimikuntien vetäjille 5 pistettä

Muut tehtävät (esim. luennon järjestäminen), talkoopisteistä sovitaan hallituksen kanssa erikseen.

Lisäksi hallitus voi sopia talkoopisteistä myös muissa seuran toimintaan liittyvissä tehtävissä, joista on perusteltua myöntää talkoopisteitä jäsenille kannusteena aktiivisuudesta yhdistyksen hyväksi.

 

Mihin talkoopisteet ilmoitetaan?

Pisteiden ilmoittamisesta talkoovastaavalle huolehtii talkoilija itse. Pisteitä voi lähettää pitkin vuotta talkoopistevastaavalle, joka kerää kaikkien jäsenten vuosittaiset pisteet ylös.

Pisteiden vuosi on elokuusta- seuraavan vuoden heinäkuuhun. Pisteitä ei voi kerätä ”pankkiin” seuraaville vuosille, sillä yhdistyksemme toiminta on jatkuvaa. Pisteet lasketaan vuosittain elokuussa, jolloin aloitetaan syksyn ryhmäpaikkojen pohtiminen. Mikäli jäsenyytesi katkeaa, talkoopistekertymä nollaantuu.

 

Ilmoitathan pisteesi 31.7.2012 mennessä, varmin keino on lähettää tietoja vuoden mittaan talkoovastaavalle!

Ilmoittaessasi talkoopisteesi mainitse nimesi, talkoiden päivämäärä, aika ja tapahtuman luonne. Lähetä pisteet: savpktalkoot@gmail.com.

 

Jos jokin jäi askarruttamaan, ota rohkeasti yhteyttä savpktalkoot@gmail.com

Yhdistyksen talkoo/talkoopistevastaava: Tanja Luukkanen (hallituksen varajäsen)