Nojanmaan halli
![]() Nojanmaan halli |
Savonlinnan palveluskoirayhdistyksen käytössä on syksystä 2010 lähtien ollut lämmin, tekonurmipohjainen treenihalli. Halli sijaitsee osoitteessa Kulmatie 5, heti Nojanmaan koulun välittömässä läheisyydessä. Halli on pinta-alaltaan 630 neliömetriä (18 m x 35 m).
Halli on tarkoitettu hallimaksun maksaneille Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n jäsenille.
HALLIETIKETTI
Koirat on pidettävä ehdottomasti kytkettynä hallin parkkialueella!
Järjestyslaki velvoittaa ihan jokaista koiranomistajaa. Halli sijaitsee taajama-alueella asutuksen sekä koulun välittömässä läheisyydessä. Se, kuinka käyttäydymme hallin läheisyydessä, vaikuttaa suoraan alueen asukkaiden asenteisiin koiranomistajia kohtaan.
Kerää kaikki koirasi jätökset!
Aivan kuten järjestyslaki velvoittaa pitämään koiran kytkettynä taajama-alueella, velvoittaa se myös ulkoiluttajan keräämään koiransa jätökset hoidetuilta alueilta. Vaikka parkkialuetta ympäröivät alueet eivät hoidetuilta vaikuta, voi jokainen mielessään kuvitella, miltä alue näyttäisi, jos talven jälkeen lumen alta paljastuisi lähes 70:n hallissa treenaavan koiran jätökset. Jos omat kakkapussit ovat jääneet kotiin, niitä löytyy hallin eteisestä.
Huolehdi siitä, ettei koirasi virtsaa tai ulosta halliin. Jos vahinko on ehtinyt jo sattua, siivoa jälkesi huolellisesti ja maksa "pissisakko" 10 € hallissa olevaan lippaaseen.
Aivan kuten ulkona, koiran jätökset tulee siivota myös hallin sisällä. Jos koirasi ehtii pissimään tai kakkimaan halliin, siivoa jäljet hallista löytyvillä välineillä. Siivoaminen ei kuitenkaan poista pissisakkovelvollisuutta. Maksa sakko lippaaseen ja kirjaa se ylös lippaan maksulistaan.
Kaikki vakiovuorojen ulkopuoliset vuorot tulee varata etukäteen varauskalenterista!
Varauksesta tulee käydä ilmi kaikkien treenaajien nimet. Varauskirja on ainoa tapa kontrolloida hallin käyttöä vakiovuorojen ulkopuolisina aikoina.
Treeniryhmän vastuuhenkilö/vetäjä tai yksittäisvuoron varaaja vastaa siitä, että kaikki vierailijatreenaajat suorittavat maksunsa.
Kaikki vierailijat ilmoitetaan etukäteen varauskalenterin varauksessa. Paikan päällä hallissa vierailija maksaa hallimaksun (5€ / 7€) lippaaseen sekä kirjaa lippaan maksulistaan ohjeiden mukaisesti kaikki tarvittavat tiedot. Mahdolliset sääntörikkomukset johtavat poikkeuksetta käyttökieltoon.
Halliin ei saa tuoda juoksuista narttua tai koiraa, jolla epäillään nenäpunkkia, kennelyskää, ulkoloisia tms.
Jokainen käyttäjä on vastuussa hallin siisteydestä!
Vie yhdistykset treenivälineet niille kuuluville paikoille sekä kerää omat vaatteesi, kuppisi, kipposi ja roskasi. Jos jätät hallille omia tavaroitasi, ripusta ne seinällä olevaan naulakkoon niin, etteivät ne ole muiden treenaajien tiellä. Ilmoita rikkoontuneista treenivälineistä, esteistä tms. viipymättä kyseisen lajin vastaavalle.
Hallista lähtiessäsi huolehdi, että valot on sammutettu (myös wc), kahvinkeitin pois päältä ja että ovet menevät lukkoon.
