Miten halliin tai kentälle pääsee treenaamaan?

Kiinnostuessasi jostakin Savonlinnan palveluskoirayhdistyksen lajivalikoimaan kuuluvasta koiraharrastuslajista, suosittelemme aluksi etsimään perustietoja esimerkiksi Suomen Kennelliiton, Suomen Palveluskoiraliiton tai Suomen Agilityliiton sivuilta. Olet myös halutessasi tervetullut seuraamaan yhdistyksemme ohjattuja tai omatoimisia harjoituksia sovittuasi asiasta etukäteen lajivastaavan kanssa.

Myös yhdistyksemme järjestämät kokeet ja kilpailut tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden tutustua erilaisiin koiraharrastuslajeihin. Talkootöihin osallistumiseen ei vaadita aiempaa kokemusta tai yhdistyksen voimassaolevaa jäsenyyttä. Kokeneempien harrastajien perehdyttämänä saat arvokasta tietoa ja kuulet omakohtaisia kokemuksia eri harrastusten parissa toimimisesta.

Ota rohkeasti yhteyttä lajivastaavaan tai hallitukseen ja tule tutustumaan toimintaamme!

Talkoovelvoite

Savonlinnan palveluskoirayhdistyksellä ei ole palkattuja työntekijöitä, vaan kaikki toimintamme on riippuvaista jäsentemme aktiivisuudesta. Vaikka yhdistyksemme ei tavoittele taloudellista voittoa, tarvitsemme tuloja muun muassa harjoitushallin vuokraan ja turvallisen harjoitteluvälineistön ylläpitoon. Edellämainittujen kulujen kattaminen pelkillä harrastemaksuilla nostaisi hinnat kohtuuttoman korkeiksi. Tästä syystä yhdistyksemme treeniryhmissä treenaamiseen liittyy talkoovelvoite.

Vakiovuoroisen treeniryhmäpaikan säilyttämisen edellytyksenä on, että jäsen kerää 12 talkoopistettä kalenterivuoden aikana. Mikäli jäsen treenaa ainoastaan syys-, kevät- tai kesäkauden, treenipaikan säilymisen edellytyksenä on 2 talkoopistettä/ kalenterikuukausi treenikauden aikana.

Talkoopisteiden keruuaika on yksi (1) kalenterivuosi (1.1. - 31.12.) Pisteitä ei siis voi kerätä ”pankkiin” seuraaville vuosille. Mikäli harrastajan jäsenyys katkeaa, myös talkoopistekertymä nollaantuu.

Myös yhdistykseen kuulumattomat perheenjäsenet ja kaverit voivat kerätä talkoopisteitä jäsenelle. Tuo siis kaverisi mukaan talkoisiin ja hanki tuplapisteet yhdellä iskulla!

Aktiivinen työ myös palkitsee tekijänsä. Yhdistys palkitsee vuosittain kauden aikana eniten pisteitä keränneen työmyyrän sekä sijoitukset 2.-4..

Mistä saa talkoopisteitä?

  • Osallistuminen kokeen/kilpailun/näyttelyn/match shown/muun tapahtuman talkoisiin: 1piste/2 h
  • Ennakkoilmoittautumisten vastaanotto: 1 piste
  • Tuomarina tai vastaavana koetoimitsijana toimiminen (myös möllikisat/mätsärit): 5 pistettä
  • Kanttiinivalmistelut: 1 piste
  • Leipominen tapahtumaan/buffaan (leipomistarvikkeita ei korvata ja leivottavan tuotteen on riitettävä ainakin 10 henkilölle): 1,5 pistettä/tuote
  • Treenien veto (kiinteät agi-/tokoryhmät/arkitottis): 1 piste/vetokerta
  • Toimikunnan vetäjänä toimiminen: 8 pistettä/kausi
  • Yövartiointi agikisoissa: 5 pistettä/vkl

Talkoopisteitä ei voi "ostaa" rahalla.

Yhdistys korvaa kuittia vastaan tarvikemaksut (ei koske leipomistarvikkeita)

Hallitus voi myöntää talkoopisteitä myös muista seuran toimintaan liittyvistä tehtävistä kannusteena aktiivisuudesta yhdistyksen hyväksi, esim. luennon järjestäminen. Näistä on sovittava hallituksen kanssa aina etukäteen.

Talkoopisteitä ei kerry tarvikkeiden/välineistön lainaamisesta yhdistykselle.

Jos jokin jäi askarruttamaan, ota rohkeasti yhteyttä talkoovastaavaan.

Avainpiilot

Sekä hallilla että kentällä on numeroyhdistelmällä suojattu lukittu avainkotelo. Kotelon sisällä on avain, jolla saa hallin oven ja kentällä varastokontin ja -koppien lukot auki. Numeroyhdistelmä muuttuu kuukauden vaihtuessa. Uusittu numerosarja ilmoitetaan sähköpostitse niille, joilla on treenitilojen käyttöoikeus.

Kun olet laittanut avaimen takaisin avainsäilöön ja sulkenut sen, muistathan sotkea myös numerosarjan, jotta säilö lukkiutuu. Avainkoodiin oikeutettu hallivuorolainen sitoutuu olemaan paljastamatta koodia ulkopuolisille henkilöille. Väärinkäytöstä on seurauksena rahallinen sanktio, jonka suuruus ilmoitetaan hallituksen asiasta päätettyä.

Tuntihintaan hallia vuokraavat voivat sopia avaimen noudosta ja palautuksesta ottamalla yhteyttä joko hallituksen jäseniin tai lajivastaavaan. Avain tulee palauttaa sovitusti heti vuoron päätyttyä.