Arkitottelevaisuus

Arkitottelevaisuusryhmissä harjoitellaan koti- ja harrastuskoiran perustaitoja toisten koirien ohittamisesta istumiseen ja paikkamakuuseen sekä monia muita koiran elämässä välttämättömiä oppeja. Arkitottelevaisuuskoulutus sopii mainiosti kaiken rotuisille, ikäisille ja tasoisille rokotetuille koirille.

Treenipaikkana toimii Itä-Savon Katsastusaseman parkkipaikka.

Huomioi treeniin valmistautuessasi:

  1. Muista ulkoiluttaa koirasi ennen treeneihin tuloa.
  2. Älä tuo juuri syönyttä tai väsynyttä koiraa harjoittelemaan. 
  3. Ota mukaasi koiralle maistuvia makupaloja ja/tai lempilelu palkitsemista varten.
  4. Pue koiralle tukeva panta ja kiinteä nahka- tai nylonhihna.
  5. Ota mukaasi kuumalla säällä raikasta juomavettä.
  6. Narttua, jolla on juoksuaika, ei tule tuoda treenipaikalle.
  7. Ensimmäisellä kerralla esitä koiran rokotustodistus ohjaajalle.

Kaikki treeniajat ilmoitetaan erikseen yhdistyksen kotisivuilla ja Facebookissa. 

Kaupunkikävelyt

Savonlinnan palveluskoirayhdistys järjestää jäsenistön yhteisiä kaupunkikävelyjä. Kävelyllä harjoitellaan hillittyä hihnakäytöstä ja toisten koirien hallittua ohittamista.

Muistathan ottaa mukaan kakkapusseja ja kerätä kaikki koirasi jätökset.

Talvella kaupunkikävelyiden pakkasraja on -10 astetta.

Ohitustreenit

Monesti ohittaminen on koirien kanssa lenkkeilyssä yksi kipupiste, jota on vaikea harjoitella, koska ohitettava koirakko katoaa ennen kuin oman koiran käyttäytymistä ehtii korjaamaan. Yhdistyksemme järjestää tilaisuuksia, joissa koirakot yhdessä tarjoavat toisilleen tilaisuuksia hallittujen ohitusten treenaamiseen.

Harjoitusalueena on alla olevaan karttaan merkitty reitti Riihisaaren parkkipaikalta Aino Acktén puistotien loppuun. Koirakot kulkevat haluamallaan nopeudella ja valitsemassaan suunnassa tuota reittiä edestakaisin. Näin saadaan luotua tilanne, jossa välillä ei tule koiria vastaan ja välillä tulee, ja että koiria voi tulla useita peräkkäin. Tällöin ohjaaja ehtii treenaamaan omalle koiralleen kaunista käyttäytymistä ohitustilanteessa.

Vaikka koirasi käytös ei muistuttaisi kaunista millään muotoa, tule ihmeessä paikalle. Hävetä ei tarvitse ja ilman treeniä tilanne ei ainakaan tule muuttumaan. Yhdistyksen puolesta on paikalla harjoituksen ilmoittanut henkilö, joka yleensä harjoittelee myös oman koiransa kanssa. Harjoittelu on siis pääosin itsenäistä. Neuvoja ja apua saa silti kysyä.

Pelisääntöjä ohitustreenin sujuvuuden varmistamiseksi:

  1. Korjaamme ehdottomasti kaikki koirilta tulevat jätökset kaikista kohdista kävelyreitin varrelta. Muista ottaa kakkapusseja mukaasi.
  2. Emme päästä koiria haistelemaan toisia koiria missään tilanteessa. Jos haluat tutustuttaa koiraasi toiseen koiraan, mene ohitusharjoittelualueen ulkopuolelle.
  3. Ei fleksejä ohitusharjoitteluun, vahinkojen välttämiseksi. Vain lyhyet hihnat.
  4. Älä pysähdy kävelytielle koirasi kanssa, vaan siirry kulkuväylän sivuun, jos sinun on pysähdyttävä.
  5. Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikki jäsenet mutta myös ei-jäsenet, jotka ovat kiinnostuneita yhdistyksestä ja sen toiminnasta. Vapaa pääsy.
  6. Koska olemme julkisella paikalla, jossa kuka tahansa saa liikkua, treeneihin saa osallistua oman harkintansa mukaan niin pennut, kuin juoksuiset nartutkin.