Jälkikoe

Jälkikoe (PAJÄ), koulutustunnus JK1-3

Palveluskoirien jälkikokeessa koira jäljestää ihmisen maastoon tekemää jälkeä. Jälki tehdään siten, että jäljentekijä eli koiralle vieras henkilö kävelee maastossa suunnitellun reitin ja jättää kävelyuralleen 6 jälkiesinettä eli noin 10cm pitkiä kuivia, jäljen tunnuksella merkittyjä oksanpätkiä.

Jälki pitenee ja vanhenee luokittain:

  • 1 luokassa 500 m, vanhentumisaika 1h, suoritusaikaa 20 min
  • 2-luokassa 1000 m, vanhentumisaikasaika 1½ h, suoritusaikaa 30 min
  • 3-luokassa 1500 m, vanhentumisaika 2h, suoritusaikaa 40 min.

Koira etsii jäljen 30 - 40 - 50 metriä pitkältä suoralta linjalta, jonka yli jäljen tekijä on kävellyt. Kokeessa koiranohjaaja ei tiedä, mistä kohtaa jälki kulkee linjan poikki.

Koiralla tulee olla n. 10 m pitkä jälkiliina (naru), joka on kiinnitetty joko kiinteään pantaan tai jälkivaljaisiin. Ohjaaja lähettää koiran etsimään jälkeä tuomarin osoittamasta kohdasta etsintälinjan päästä. Ohjaaja seuraa koiraa n. 10 metrin etäisyydellä. Tultuaan jäljen kohdalle koiran tulee lähteä seuraamaan jälkeä oikeaan suuntaan eli samaan suuntaan kuin jäljentekijä on kulkenut. Koiran tulee seurata jälkeä tarkasti siten, että se löytää kaikki kuusi jälkiesinettä, jotka sen tulee ilmaista tai viedä ohjaajalle.

Jälkikokeessa tuomari arvostelee vain koiran jäljen etsimisen ja jäljestämään lähdön. Tämän jälkeen ohjaaja ja koira työskentelevät kahdenkesken kunnes tulevat jäljen päähän esineelle no 6, johon jälki loppuu. Tämän jälkeen ohjaajan tulee luovuttaa esineet tuomarille tai kokeen toimihenkilölle, joka kirjaa tuodut esineet ja näiden perusteella voidaan todeta miten koira on jäljestämistehtävästä suoriutunut.

Aloitettaessa jälkiharjoittelua on hyvä pyytää apua koulutusohjaajalta tai lajin kokeneelta harrastajalta, jotta perustyö tulee tehtyä hyvin. Lajia on mahdollista harjoitella yksin, mutta on hyvä ja tärkeää ajaa välillä myös vieraan tekemää jälkeä.