Kokoustiedote 29.2.2024

28.3.2024

Hallituksen kokous 29.2.2024 

  • Päätettiin aurauttaa / linkouttaa Pihlajaniemen kenttä. Kartoitetaan jäsenistöstä mahdollista tekijää tehtävään tai kilpailutetaan lähialueen yrityksiä.
  • Mietitty mahdollisia paikkoja mätsäreiden järjestämiselle. Xamkin harjoittelija yrittää tavoittaa kaupugin työntekijän asian tiimoilta.
  • Yhdistyksen kotisivuilla edelleen parannettavaa. Tähän paneudutaan mahdollisimman pian!
  • Hallitus päätti jatkaa Jerkon treeniradan purkamatta jättämistä ti- ke välillä viikosta 11 eteenpäin aina kevätkauden loppuun saakka. Asiaa mietitään uudelleen ennen syyskauden alkua.
  • Hallitus on käynyt läpi jäsenkyselyn tulokset. Tuloksia tullaan jakamaan lähiaikoina tarkemmin. Joitakin muutoksia yhdistyksen toimintaan on tulossa kyselyn pohjalta ja siitäkin lisää lähitulevaisuudessa. Kiitos kaikille jäsenkyselyyn vastanneille
  • Palkitsemiskäytännöt tulevat muuttumaan, mutta Rikun malja ja Riston saapas pysyvät ennallaan.
  • Kevätkauden treenipaikkamaksut lähtevät jäsenille tällä viikolla.
  • Uusi yhteistyökumppani varmistunut: Hobittikahvila!
  • Hallitus kokoontuu seuraavan kerran pääsiäisen tienoilla!